Ruut
siveli epävakain käsin pöydän pintaa pyörittäen sormeaan liinan kuvion
ympäri. Minne menikin, mitä tahansa yrittikin tehdä, aina hän löysi
itsensä keittiöstä, istumasta pöydän ääressä kädessä kulunut
ruusukuviollinen kuppi, puolillaan haaleaa kahvia. Pimeä tuijotti
ikkunasta odottavan väsyneitä kasvoja. Eikä mitään kuulunut, Lea ei
soittanut, kävellyt ovesta sisään, tullut ja sanonut: >>Ai hei.
Ei sun olisi tarvinnut mua odottaa. >>
maanantai, 15. elokuu 2005
niina repo: varjo
kaikessa omituisuudessaan erittäinkin hyvin ja mukaansa tempaavasti
kirjoitettu teos. kirja on punottu kasaan käyttäen kerronnassa saman
perheen eri jäsenten näkökulmia ja tunteita. tämä olikin ehkä kirjassa
parasta, tuoda esille se, miten sama asia eri ihmisten mielessä saa
ihan eri piirteet - oikeassakin elämässä. sirpaleista onnistuneesti koottu teos joka herätti tunteita ja kysymyksiä. persoonallinen, niukka ja selkeä kerronta.
Kommentit