Jokainen
joka on edes käväissyt Lapissa, on huomannut, että tarinointi on siellä
elämäntapa. Mikä tahansa sattumus voi saada ylimaalliset
mittasuhteet. Parhaassa tapauksessa niistä tarinoista syntyy
maailmankirjallisuutta. Tämä kirja on vähän sellainen tapaus.
Pojat kasvavat 60- ja 70-luvun Pajalassa. Niemi kertoo maailmanmenosta siihen malliin, että välillä tuntee itsekin kasvaneensa samassa paikassa, jos on elänyt tuota aikaa. Ja vaikkei olisikaan, niin sen ajan maailma avautuu silmien eteen elävänä, soljuvana kuvana, jossa ikävä ja hauska, huumori ja vakava limittyvät toisiinsa kuin ne olisivat yhtä ja samaa, vuolaasti virtaavaa Tornionjokea. Ei tätä kirjaa pidä selittää: tämä pitää lukea ja kiittää mielessään tätä pohjoisen miestä siitä, että hän on siunannut meitä tällaisella teoksella, joita syntyy aniharvoin.
Pojat kasvavat 60- ja 70-luvun Pajalassa. Niemi kertoo maailmanmenosta siihen malliin, että välillä tuntee itsekin kasvaneensa samassa paikassa, jos on elänyt tuota aikaa. Ja vaikkei olisikaan, niin sen ajan maailma avautuu silmien eteen elävänä, soljuvana kuvana, jossa ikävä ja hauska, huumori ja vakava limittyvät toisiinsa kuin ne olisivat yhtä ja samaa, vuolaasti virtaavaa Tornionjokea. Ei tätä kirjaa pidä selittää: tämä pitää lukea ja kiittää mielessään tätä pohjoisen miestä siitä, että hän on siunannut meitä tällaisella teoksella, joita syntyy aniharvoin.
Kommentit