onko teistä kukaan koskaan kaivannut lapsuuteen. tai paremminkin siihen
olotilaan, mikä lapsena oli. ei huolta huomisesta, aina seikkailu
menossa. mihin se oikein katosi? ja milloin?
lapsena vuodenaikojen vaihtumisetkin olivat suuri ihme.syksyn lehdet,
mitähän kaikkea mielikuvitus niidenkin varalle keksi - mistä ne värit
tulevat? lumi. puhdas valkea lumi. siihen tehtiin enkeleitä kerta
toisensa jälkeen. ja sitten tuli kevät. miten elämä tulikaan taas esiin
talven jälkeen. suuria ihmeitä pieni mieli pullollaan. ja entäs kesä
sitten? loputtoman pitkä, kuuma kesä, jolloin suorastaan loikittiin
seikkailusta toiseen. miten nykyisin vuosikin vaan vierii eteenpäin,
omalla tahdillaan nopeasti eikä edes kunnolla vuodenaikoja huomaa. tai
huomaahan ne. mutta ei sitä samalla tavalla pysähdy ajattelemaan kuin
ipanana..
lapsena ajattelli, että kuun saa oikeasti taivaalta
ja sen voi syödä, koska se on pehmeää juustoa. noidat, keijut, peikot
ja muut metsän oliot - ihkaeläviä. kuljen joka päivä töihin yhden
lapsuuteni seikkailumetsän ohi. se oli silloin suuri ja täynnä mitä
ihmeellisimpiä asioita, piiloja ja majoja, menninkäisen koloja ja
aarteita. vaan nyt. pieni pläntti puita liki toisiansa, toisella puolen
vilkas tie ja toisella kerrostalorykelmä. en näe siellä enää
seikkailua..
koko elämä oli kuin satua. ehkä se on vieläkin, jospa on vain itse kasvanut liian isoksi ja kömpelöksi?
tiistai, 19. huhtikuu 2005
Kommentit